Yksi Suomen kauneimmista teistä – Päijänteen maisemareitti

Yksi Suomen kauneimmista teistä – Päijänteen maisemareitti

18th marraskuu 2018 Off By kia

Päijänne

Päijänteen maisemareitti kulkee Päijänteen itäistä puolta Vääksyn, Pulkkilanharjun, Kalkkisten, Sysmän ja Luhangan kautta Korpilahdelle.

Päijänne on Suomen järvistä toiseksi suurin, ja se on Päijät-Hämeen ja Keski-Suomen maakuntien alueella. Sen vesipinta-ala on 1 100 neliökilometriä ja saaria järvessä on 330 neliökilometrin verran. Rantaviivaa Päijänteessä on 2780 kilometriä. Päijänne on 119 kilometrin pituinen, ja leveimmästä kohdastaan 28 kilometriä, eli se on pitkä ja kapea järvi. Päijänne laskee Kalkkisten koskea pitkin Kymijokeen, ja sen kautta siis Suomenlahteen.

Asikkalan kunnassa

Voit aloittaa matkan Päijänteen maisemareitille vaikkapa Asikkalan päästä. Asikkala on kunta Päijät-Hämeen maakunnassa, ja asukkaita siellä on reilu 8 000. Asikkalan kunnan keskustaajama on Vääksy, ja sieltä alkaa Päijänteen maisemareitti. Vääksy sijaitsee Vääksyn kanavan yhdistämien Päijänteen ja Vesijärven välissä olevalla kannaksella. Asikkalan kunnassa sijaitsee myös Kalkkisten kanava, joka puolestaan yhdistää Päijänteen ja Ruotsalaisen. Vääksyn ja Kalkkisten kanavat ovatkin Asikkalan kunnan tärkeimpiä luontonähtävyyksiä, samoin kuin upea ja erikoinen Pulkkilanharju.

Cruisailemaan voi siis lähteä Asikkalan Vääksystä, ja sieltä lähdetään liikkeelle ylittämällä Vääksyn kanava. Kanava on Suomen vilkkain veneilykanava, ja siinä on vain yksi sulku. Korkeusero sulun vedenpinnoilla on kolme metriä. Kanava on valmistunut vuonna 1871.

Reilun kymmenen kilometrin matkan jälkeen tulee vastaan Pulkkilanharju, jossa tie kulkee kapeaa, paikoin juuri vain tien levyistä kannasta pitkin Päijänteen poikki järven ollessa lähellä tien molemmin puolin. Pulkkilanharjun pituus on kahdeksan kilometriä, ja se itseasiassa muodostuu saarista, jotka on yhdistetty toisiinsa pengerryksillä sekä Käkisalmen ja ja Karisalmen silloilla. Pulkkilanharjulla voi pysähtyä ihastelemaan maisemia pysähdyspaikoilla sekä kahvila Reimarissa.

Sysmän ja Luhangan kautta Jyväskylään

Pulkkilanharjun jälkeen on vastassa Sysmä, joka on 3800 asukkaan kunta Päijät-Hämeen maakunnassa. Sysmä on suosittu mökkikunta, ja loma-asuntojen sekä vapaa-ajan asukkaiden määrä onkin kunnassa merkittävä, sillä väkiluku kolminkertaistuu siellä mökkikaudella. Sysmässä voisi poiketa ohikulkumatkalla esimerkiksi Päijätsalon saareen, joka on osa Päijänteen kansallispuistoa. Siellä on myöskin vuonna 1899 rakennettu näkötorni, josta on komeat näköalat Päijänteen selälle.

Sysmän jälkeen Päijänteen maisemareitti kiemurtelee järvimaiseman ja metsämaiseman vuoroin vaihdellessa kohti Luhankaa. Luhanka on sisä-Suomen pienin kunta asukasluvultaan, sillä siellä on vain noin 700 asukasta. Luhanka on kuulunutkin aikoinaan Sysmään, mutta siitä tuli itsenäinen kunta vuonna 1864. Se on myöskin suosittu mökkikunta ja Päijänteen järvimaisemat jakavat kunnan kahtia pohjois-eteläsuuntaisesti. Luhankaa on myös Judinsalon saari, jonka kautta Päijänteen maisematie kulkee. Judinsalon saarella sijaitsee pieni kylä, ja siellä on aikoinaan ollut myös oma koulu. Nykyisin saaressa on enimmäkseen loma-asuntoja.

Kärkistensalmen ylittävä Kärkistensilta on yksi Päijänteen maisematien kohokohtia. Se on vuonna 1997 valmistunut Päijänteen ylittävä silta, jonka alitse kulkee Lahden ja Jyväskylän välistä laivaliikennettä. Ennen sillan valmistumista Kärkistensalmi ylitettiin lossilla. Kärkistensilta on 787 metriä pitkä, ja se on Suomen toiseksi pisin silta Heinolassa sijaitsevan Tähtiniemen sillan jälkeen. Silta on vinoköysineen mahtava rakennelma joka näkyy kauniilla säällä kauas horisonttiin.

Jyväskylän Korpilahdella sijaitsevan sillan jälkeen päättyy Päijänteen maisemareitti, ja kaikkiaan se kulkee teiden 314, 612 ja 610 kautta Vääksystä Korpilahdelle.